Harmittomalta näyttävä kutsu voi olla huijaus. Viesteissä kehotetaan klikkaamaan linkkiä ääniviestin kuuntelemiseksi.

Suomen Telemarkkinointiliitto ry varoittaa kalenterikutsuhuijauksista. Adobe Stock / AOP
Eilen klo 21:48
Suomen Telemarkkinointiliitto ry varoittaa tiedotteessaan huijausmuodosta, johon ei törmää ihan yhtä usein kuin perinteisiin huijausviesteihin.
Yhdistyksen ylläpitämään Kilpi-sovellukseen on nimittäin raportoitu epäilyttävistä kalenteri- ja palaverikutsuista. Ilmoitetuissa viesteissä sisältö on ollut samankaltainen, mutta viestin lähettäjä sekä ajankohta ovat vaihdelleet.
Viestissä kehotetaan kuuntelemaan saapunut ääniviesti nopeasti klikkaamalla viestissä olevaa linkkiä. Viestin sisällön väitetään voivan vaatia välittömiä toimenpiteitä. Kutsuun on lisätty myös Google Meet -kokouslinkki sekä puhelinnumero, mikä saa kutsun vaikuttamaan tavanomaiselta kalenterimerkinnältä.
Yhdistyksen mukaan kutsussa oleva maininta ”osallistujaluettelo on liian suuri näytettäväksi” voi tarkkaavaiselle vastaanottajalle olla yksi syy suhtautua viestiin varauksella.
Lue myös
Älä mene tähän ansaan – Viranomaiselta vakava varoitus suomalaisille
Lue myös
Suomalaiset saaneet epäilyttäviä puheluita – Numero ollut usein jokin näistä

Liikkeellä on kalenteri- tai palaverikutsulta näyttäviä huijauksia. Suomen Telemarkkinointiliitto ry
Iltalehden vinkit huijauksilta suojautumiseen
Tunnista huijaukset ajoissa
- Vastapuoli yrittää luoda kiireen tai pelon tuntua: tili suljetaan, maksu on maksamatta tai paketti jää toimittamatta ilman välitöntä reagointia.
- Soittaja tai viestin lähettäjä esiintyy pankkina, viranomaisena tai muun luottamusta herättävän tahon edustajana ja pyytää tietojasi.
- Viesti sisältää linkin, jonka kautta pyydetään kirjautumaan verkkopankkitunnuksilla tai syöttämään henkilö- tai maksutietoja.
- Kieli on kömpelöä tai muuten virallisesta viestinnästä poikkeavaa. Tänä päivänä huijausten kieli on kuitenkin monesti täydellisen virheetöntä.
- Sähköpostiosoite tai verkkotunnus voi näyttää ensisilmäyksellä oikealta, koska huijarit osaavat jäljitellä virallisia osoitteita tarkasti. Tarkista lähettäjän osoite aina kokonaisuudessaan.
- Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.
Opettele toimimaan turvallisesti
- Älä mene verkkopalveluihin viestissä, sähköpostissa tai hakukoneen tuloksissa olevan linkin kautta. Kirjoita palvelun virallinen osoite selaimen osoitekenttään ja tallenna se kirjanmerkiksi myöhempää käyttöä varten.
- Käytä asiointiin virallista mobiilisovellusta, mikäli sellainen on tarjolla.
- Mobiilivarmenteella voit kirjautua muihin kuin pankkipalveluihin turvallisesti ja ilman pelkoa pankkitunnusten varastamisesta.
- Älä ikinä luovuta pankkitunnuksia, korttitietoja tai vahvistuskoodeja viestin tai puhelun perusteella.
- Älä asenna laitteellesi ohjelmia, joiden todellista käyttötarkoitusta et tiedä.
- Jos jokin epäilyttää, tarkista yhteydenoton oikeellisuus viranomaisen tai yrityksen asiakaspalvelusta.
- Jos epäilet huijausta, keskeytä asiointi heti.
Jos pahin tapahtuu, älä viivyttele
- Ota välittömästi yhteys pankkiisi taloudellisten vahinkojen minimoimiseksi.
- Korttien sulkupalvelu palvelee vuorokauden ympäri numerossa 020 333. Ulkomailta soitettaessa numerossa +358 20 333.
- Tee rikosilmoitus poliisille.
- Seuraa tilitapahtumiasi ja ilmoita poikkeuksista välittömästi pankkiisi.
- Mikäli epäilet salasanasi paljastuneen, vaihda se välittömästi sekä kyseiseen palveluun että muihin palveluihin, joissa käytät samaa käyttäjätunnus-salasana-yhdistelmää.
- Älä jää yksin. Rikosuhripäivystys auttaa uhreja ja heidän läheisiään numerossa 116 006 ma–to klo 9–18 ja pe klo 9–16. Puhelu on maksuton.