Huijarit esiintyvät poliiseina ja pankkivirkailijoina.
8:53
Poliisin nimissä soitetaan huijaussoittoja. Oikea tapa toimia on katkaista puhelu.
Itä-Suomen poliisi varoittaa verkkopankkitunnuksia kalastelevien huijarien olevan liikkeellä. Helmikuussa poliisin tietoon tuli 311 petosta tai maksuvälinepetosta, joista 175 tehtiin netissä.
Rikosvahingot vaihtelivat noin 1 000 eurosta lähes 100 000 euroon.
Varkautelainen 40-luvulla syntynyt nainen menetti 18 000 euroa valepoliiseille. Nainen oli saanut viikonloppuna ulkomailta useita puheluita, joihin hän ei ollut vastannut.
Sitten soitti mies, joka kertoi olevansa Kuopion poliisilaitokselta. Puheluun osallistui myös nainen, joka väitti olevansa poliisi. Nämä kertoivat naiselle hänen tililtään siirretyistä rahoista ja utelivat tietoja.
Nainen epäilee antaneensa heille tilitietonsa. Kun hän kävi tarkastamassa tilinsä nettipankissa, siellä oli jäljellä enää muutama kymppi.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä maksuvälinepetoksena, rahanpesuna sekä virkavallan anastuksena.
Savonlinnalainen 40-luvulla syntynyt nainen ihmetteli, kun hänen verkkopankissaan näkyi lasku maksunsaajanaan outo mies. Sitten soitti ulkomaalaisesta numerosta tietokoneihmisenä esiintynyt mies, joka lupasi auttaa.
Puhelu kesti pitkään ja välillä ikään kuin katkesi. Puhelun aikana nainen käytti pankin mobiilisovellusta, mutta ei mielestään siinä onnistunut.
Kun nainen kävi pankissaan, selvisi että hänen tililtään oli tehty yli 30 000 euron tilisiirto saman miehen tilille, jolle myös aiempi verkkomaksu oli osoitettu. Pankki sai selvitettyä, että rahat olivat edelleen tuolla tilillä ja palautti naiselle koko summan.
Siilinjärveläinen 70-luvulla syntynyt nainen sai Suomi.fi-palvelun nimissä viestin, että hänellä on kirje verohallinnolta. Nainen painoi viestissä ollutta linkkiä ja kirjautui sitä kautta verkkopankkitunnuksilla.
Tunnukset joutuivat rikollisten käsiin. Naisen pankkitililtä vietiin kahtena tilisiirtona yhteensä 12 800 euroa. Poliisi ja pankki ovat tutkinnan aikana saaneet palautettua naiselle runsaat 8 000 euroa.
Samalla tavalla erehdytettiin varkautelaista 40-luvulla syntynyttä naista, joka sai Kanta-palvelun nimissä lähetetyn viestin sähköpostiinsa. Nainen kirjautui viestin mukana olleen linkin kautta verkkopankkitunnuksillaan. Seuraavana päivänä hän huomasi, että tililtä oli hävinnyt reilut 3 600 euroa.
Lue lisää: Asiantuntija: Tätä huijausta ihmisten on vaikea tunnistaa
Mikkeliläinen 60-luvulla syntynyt nainen sai puhelun ”Osuuspankin kyberpalvelusta”. Soittaja kertoi, että hänen pankkitilillään oli ollut epämääräistä toimintaa ja tililtä oli yritetty veloittaa 700 euroa Belgiaan.
Nainen sanoi, että hänen tilinsä voi heti sulkea. Soittaja kyseli kuitenkin, oliko nainen avannut epämääräisiä sähköposteja tai ostanut jotain ulkomailta. Kysymykset tekivät huijarista uskottavan.
Soittaja kertoi, että he haluavat siirtää naisen tilillä olevia varoja toiselle tilille siksi aikaa, kun naisen tilille ajetaan virusohjelmaa. Tämän jälkeen naiseen oltiin yhteydessä WhatsAppissa, jossa hän sai ohjeet. Näin nainen menetti 11 000 euroa.
Rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista muistuttaa tiedotteessa, että poliisi, pankit tai mikään muukaan virallinen taho ei kysy verkkopankkitunnuksia tai pankki- tai luottokortin tietoja puhelimessa, sähköpostilla, tekstiviestillä tai keskustelusovelluksissa.
Leinonen varoittaa myös sähköpostien tai viestien mukana tulevista linkeistä, jotka johtavat kalastelusivuille. Viime aikoina on ollut liikkeellä Suomi.fi-, omavero.fi- ja omakanta.fi-huijauksia. Viesteissä on ollut linkki, jonka kautta ohjataan kirjautumaan huijaussivulle.
– Tällaisiin viesteihin pitää suhtautua varauksella ja tehdä kirjautuminen kyseisen palvelun virallisella verkkosivulla tai kyseisen palvelun mobiilisovelluksessa, eikä viestin mukana olevasta linkistä, Leinonen sanoo.
Huijarit lähettävät edelleen sähköposteja, tekstiviestejä ja pikaviestejä tai soittavat puheluja, joissa kerrotaan uhrin pankkitilillä olevien rahojen olevan vaarassa. Sen vuoksi rahat pitäisi siirtää turvaan jollekin toiselle tilille.
– Tällaisia turvatilejä ei ole olemassa, vaan ne ovat rikollisten käytössä olevia tilejä, Leinonen muistuttaa.
Itä-Suomen poliisin nimissä on soitettu viime aikoina automaattipuheluja, joissa robotti kertoo puhelun vastaanottajan olevan rikoksesta epäiltynä. Vastaanottajaa pyydetään painamaan nollaa.
– Poliisi ei soita tällaisia puheluja ja tällaisissa puheluissa ehdotettuja toimia ei tule noudattaa, vaan puhelu tulee katkaista, Leinonen korostaa.
Jos joudut petoksen uhriksi, ole heti yhteydessä omaan pankkiisi ja kerro tapahtuneesta. Tee tämän jälkeen mahdollisimman nopeasti rikosilmoitus poliisille. Mitä nopeammin pankki ja poliisi saavat tapauksesta tiedon, sitä parempi mahdollisuus on saada huijattuja rahoja takaisin.