Piirroskuvassa luppakorvainen koira istuu toimistotuolilla vanhanaikaisen pc-tietokoneen äärellä tassu näppäimistöllä. Koira lausuu syvällisen havaintonsa tätä lattialta katsovalle kaverilleen.

Näin vuosikymmeniä myöhemmin verkon nimettömät ajat ovat jo kaukana takana. Jokainen näppäys, tykkäys ja jakaminen jättää digitaalisen jalanjäljen palveluun, johon rekisteröidytään usein omalla nimellä.

Uusi aika käynnistyi tarkkaan ottaen syksyllä 2006, kun Facebook avasi ovensa kaikille käyttäjille. Facebookin järisyttävin uutuus ei tullut kaveripiirin päivitykset verkkosivulle kokoavasta uutissyötteestä, vaan yrityksen suhtautumisesta käyttäjän henkilöllisyyteen.

Facebook ei kannustanut identiteetin epämääräisyyteen. Käyttäjien odotettiin rekisteröityvän omalla nimellään ja oikeilla tiedoillaan.

Ääneen lausuttu peruste käytännölle oli pyrkimys terveellisempään keskustelukulttuuriin. Nimeään käyttävät ihmiset saattavat varoa pahimpia ylilyöntejä, koska voivat joutua julkiseen vastuuseen puuhistaan.

Vähemmän jalo syy todellisten identiteettien käyttöön oli tietenkin raha.

Facebook rakennettiin digitaaliseksi mainostoimistoksi, joka myy yrityksille mahdollisuutta kohdennettuun mainontaan. Tietenkin tällaisen järjestelmän tekee arvokkaammaksi se, etteivät käyttäjät esiinny esimerkiksi nimillä akuankka91, juustonaksusurffari tai taavitietsikka.

Oman identiteetin käyttö ei kuitenkaan ole aina helppoa esimerkiksi vähemmistöille tai kriittisiä elämäntilanteita kohdanneille ihmisille. Vielä vaarallisempaa se on aktivisteille tai ilmiantajille. Todellisen identiteetin paljastuminen voi johtaa syrjintään, vainoon tai jopa väkivaltaan.

Pian Facebookin käynnistämä kulttuurinmuutos näkyi jo käytännössä. Ihmisten henkilöllisyydet verkossa ja verkon ulkopuolella alkoivat lähentyä toisiaan. Samalla verkkokeskustelujen ongelmat ponnahtivat suoraan seuraavaan potenssiin.

”Hyppää nyt Marjut v***u kaivoon…”