Ihmisen sisään on rakennettu ajatus toivosta. Niin pienistä kuin suurista asioista etsitään aina toivon pilkahdusta siitä, että asiat menisivät toivottuun suuntaan. Kai suurin osa ihmisistä toivoo hyvää. On tietysti niitäkin, jotka toivovat pahaa. Se riippuu siitä, mistä kukin hyötyy eniten.
Suuriin asioihin kuuluu meneillään oleva ilmastonmuutos. Ne, jotka uskovat sen ihmisen aiheuttamaksi, toivovat, että keksittäisiin keinot torjua se joko kokonaan tai osittain. Pariisin kokouksessa sovittiin, että pyritään rajoittamaan maapallon lämpötilan nousu 1,5 asteeseen. Toivottiin, että ihmiset keksisivät keinot siihen.
Suuriin asioihin kuuluu myös merten saastuminen. Itämeri on huonossa kunnossa. Sen syvänteissä ei ole happea. Sinilevä kukkii kesäisin. Ravinteiden virtaus mereen täytyy saada estettyä. Toivoa on, mutta tekoja tarvitaan.
Pienempiin toiveisiin kuuluu sähköautojen hintojen aleneminen. Se auttaisi vihreään siirtymään. Nykyisillä investoinneilla ei saavuteta liikenteen päästöjen pysäyttämistä.
Toiveisiin kuuluu myös politiikan asioiden sovusta toivominen. Toive on laaja-alainen. Toivotaan itse kukin konsensuksen löytymistä muulloinkin kuin ennen vaaleja.
Toivoa ei saa menettää. Pitää keksiä keinot toiveen toteuttamiseen.