jaskakojo

  • 10 kk neuvottelujen päätöksenä päästiin keskusjärjestötasolla laihaan neuvottelutulokseen. Tulos ei vastannut hallituksen haaveita, mutta oli lohtu sekin. Nyt SAK-laiset liitot alkavat laittaa kampoihin. Neljä liittoa on ilmoittanut jättäytyvänsä pois sopimuksesta. Lopuista ei vielä oikein tiedä varmasti. Jos liitot kaatavat orastavan sovun, ne tekevät aikansa tyhmimmän teon. Hallitus ei katso sitä hyvällä. Seurauksena on se, että…

  • Taloudellisen tilanteen kutistuessa tulee mieleen verotulojen pieneminen. Se merkitsee välttämättä valtion tulojen pienemistä. Mistä valtio sitten saa tulot, millä kattaa välttämättömät menot? Sote-uudistus sekoittaa pakkaa entisestään. Jos uudistuksen menot katetaan valtion verolla, kuntien verotuksen on pudottava ainakin puoleen, ellei enempään. Kaikki tuntuu vielä sekavalle. Jos sote-alueita on 15 tai 12, ei se tee eroa maksajan…

  • Me 1970-luvun opiskelijat emme saaneet opintorahaa, vaan kaikki piti kustantaa omilla rahoilla tai valtion lainalla. Ei ollut muuta tukea. Olimme optimistisia ja otimme valtion takaamaa lainaa. Se oli halpakorkoista ja edullista. Takaisin maksu oli sidottu opiskeluaikaan. Se ei muodostunut ongelmaksi. Tosin töitä oli tarjolla niille, jotka suorittivat opiskelunsa normaalisti. Jatko-opiskelijoiden kohdalla aikaa voitiin venyttää ja…

  • Valitettavasti poikkean välillä ulkopolitiikkaan. Maailman keskipiste on nyt Lähi-Idässä. Suurvallat ovat läsnä, ja neuvotteluja on käyty. Selvää ratkaisua ei ole kuitenkaan näköpiirissä. Terroristit pitäisi saada kuriin, mutta ei ole yksimielisyyttä, ketkä ovat terroristeja. ISIS hiertää kuitenkin meiliä. Muista ei ole varmuutta. Joku sanoi, että jos suurvallat pääsisivät sopuun, asia olisi selvä. Syyrian tilanne kuitenkin heirtää…

  • Ovatko mittausmenetelmät parantuneet, vai mikä on, mutta nykyään joka toinen rakennus tai koulu on homeen vallassa. Ihmiset oireilevat ja melko hyväkuntoisia rakennuksia joudutaan purkaman. Syntyy paljon pilalle mennyttä jätettä ja kalliit investoinnit uuteen. Asia olisi vältettävissä paljon pienemmällä teolla ja muutoksella rakennuksiin. Nykyään ilmastointi on poikkeuksetta alipaineilmastointi, jossa huippuimuri imee ilmaa huoneista ja korvausilma tulee…

  • Liityttäessä Emuun oli selvä puhe, että hinnat muutetaan kertoimella 1 euro on 5,94573 markkaa. Tottelivatko kauppiaat ja ammatinharjoittajat? Eivät ainakaan vähän ajan päästä. Jos hintamuunnos tehtiinkin välittömästi kertoimella, vähän ajan päästä hinnat alkoivat liukua. En maksaisi nyt miehen parturista 136 markkaa. En sitten millään. 80 markkaakin olisi kova hinta, siis 13 euroa. Nyt se maksoi…

  • Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään ei ollut niin yksiselitteistä, kun hän antaa ymmärtää. 97 % äänestäneistä oli sitä mieltä, että Krim on liitettävä Venäjään. Koko Krimin väestö ei ollut suinkaan tätä mieltä. Arviolta yli puolet väestöstä ei edes äänestänyt. Voidaan laskea, että alle puolet väestöstä oli liittämisen kannalla. Putin siis valehtelee kannatuksen suhteen. Tämä ei…

  • datasta, mobiilista ja erityisesti netistä. Mikään tavanomainen ei suju ilman nettiä. Pahimpia ovat pilvipalvelut, jotka tulivat toissa- ja viimevuonna nurkan takaa yllättäen. Ne tarjosivat ilmaista tilaa tallettaa tietosi turvallisesti. Ei haittaa konerikko eikä mikään. Tietosi ovat tallessa. Sitten ilmeni, ettei tila riitäkään. Osta lisää tilaa, ne kirkuivat. Sillä lailla meidät oli houkuteltu ansaan. Maksa tai…

  • Pitkäaikaistyöttömiä ajetaan töihin. Useimmat kaiketi ovatkin hakemassa töitä kaiken aikaa, mutta kun pakotetaan töihin ja vieläpä naurettavalla korvauksella. 9 euroa/päivä, on pikemminkin pilkan tekoa kuin palkan maksua. Jos korvaus olisi 9 euroa/tunti, sen voisi hyväksyä. Tietty, saahan työtön työttömyyskorvauksen, mutta sen saavat nekin, joille ei ole osoittaa töitä. Sitten vielä pitäisi työllistää maahanmuuttajista ne, jotka…

  • SAK on asettanut hallituksen pakkorakoseen sallimalla AKT:n rivetä rivistöstä. Eurodirektiivi asettaa rajoituksia. Kabotaasiliikenne on sallittava Suomessakin. Siksi vieraan EU-maan liikennöitsijä saa ajaa liikennettä Suomen sisällä asetuksen voimaan tultua, eli 1.1.2016. Ulkomaisia ajoneuvoja koskevat samat katsastusmääräykset kuin suomalaisia, paitsi ehkä ei polttoaineverotus. Se olisi merkittävä poikkeus. AKT:n valttikortit alkavat murentua. Mikähän direktiivi koskisi satamien ja ahtaajien…