jaskakojo
-
Koulujen ja päiväkotien eteen olisi voitu tehdä paljon hyvää kesän aikana. Alipaineinen ilmastointi odottaa vain remonttia ja kääntämistä ylipaineiseksi. Tällä toimenpiteellä vältetään valtaosa home- ja mikrobihaitoista. Ylipaine kuivattaa rakenteet ja ajaa homeen ja mikrobit ulos. Jopa maanvaraisen lattian haitat ovat vältettävissä. Tavallisissa kerrostaloissa haitat eivät tunnu, koska imuteho on vain viidennes julkisista rakennuksista. Kaikkein tyhmintä…
-
Olen pitänyt VTT:tä turvallisena yhteistyökumppanina. Kuinkahan tässä käy. Tietysti rakenne on hyvä tarkistaa jo rakennusvaiheessa, mutta sertifikaatin olisi ulotuttava käytön aikaan. Juuri rakennettu talo voidaan julistaa terveeksi, mutta kuka takaa terveyden 20 vuoden päästä. Jos talossa on alipaineinen ilmastointi, mikään ei takaa homeettomuutta tulevina vuosina. Alipaineinen ilmastointi nimittäin ottaa korvausilman rakenteiden läpi, ja ilmassa oleva…
-
Puoluekokous on puolessa välissä, ja tärkeimmät valinnat on tehty. Jussi Halla-Ahosta tuli sitten uusi puheenjohtaja jo ensimmäisellä äänestyskierroksella. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo saa jatkaa. Muissa valinnoissa näkyy Halla-Aholaisten jälki. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Laura Huhtasaari, 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Teuvo Hakkarainen ja 3. varapuheenjohtajaksi valittiin Juho Eerola. Tällä joukolla luulisi maahanmuuttovastaisuuden ja EU-vastaisuuden olevan varmaa. Jussi haluaa jatkaa…
-
Nykyiset toimenpiteet eivät yllytä nuoria työntekoon. Jos ehdotettu rangaistus menee läpi, se ei ainakaan nosta nuorten itsetuntoa. Siis 12 viikon tarkkailujaksossa pitäisi tehdä työhakemus per viikko. Se tuntuu byrokraattiselta rangaistukselta. Jos sopivia työpaikkoja ei ole, pitäisikö hakea turhaan vaikka johtajaksi? Tämä temppu aiheuttaa harmaita hiuksia ainakin työnantajalle. Parempi lähtökohta olisi antaa kaavoituksella ja kuntien myötävaikutuksella…
-
Suomeen tulee monenlaisia vierastyöläisiä. Osa heistä on rehellisesti maksaen veronsa ja maksunsa. Osa taas käy lyhyeltä matkalta, ovat vuokra-asunnoissa ja käyttävät kaikki sosiaaliset edut hyväkseen. On työntekijöitä, jotka asuvat kimppakämpässä, nostavat Suomen asumistukea ja tekevät töitä pimeästi. He eivät maksa veroja, ja Kela maksaa lapsille lapsilisää ulkomaille. Näitä yhteiskunnan loisia on kymmenin tuhansin. Lähinnä he…
-
USA:n presidentti Donald Trump möläytteli taas kerran. Hänellä on oikeus sanoa asioita, mutta ei salaisia. Ainakin FBI:n tutkimusten haittaaminen on katsottava teoksi, jota ei saa tapahtua. Myöskään salaisten tiedustelutietojen lavertelu viholliselle ilman lupaa ei ole hyväksyttävää. Putin lupasi lähettää muistion presidentin, Lavrovin ja suurlähettilään tapaamisessa puhutuista jutuista, mutta venäläiset tuntien siihen ei voi luottaa. Äänestys…
-
Haloo ihmiset. Nyt viimeistään pitää herätä miettimään, mistä tämä johtuu. Rakennuksissa ei ole syytä huonoon sisäilmaan. Naistenklinikalla on todettu sädesientä, hometta ja lahoa puuosissa. Kaikki nämä voivat ilmestyä vain huonon ilmastoinnin ansiosta. Alipaineilmastointi imee vettä ja mikrobeja rakenteisiin, ja huono sisäilma on valmis. On tyhmää väittää, että eivät sairaudet johdu sisäilmasta. Tässä on tyhmyydellä luotu…
-
Joitakin maksuja laskettiin, mutta se ei ole riittävää. Työllisyys ei kohene odotetusti. Kannustinloukkujen purku kuulostaa pahaenteiselle. Samoin asumistuen rajoittaminen. Ne johtavat kaikkein köyhimpien tulojen supistumiseen. Ei silti, onko oikein, että yhteiskunta on ajettu tähän tilanteeseen, että sängyn pohjalla makaamisesta maksetaan korvausta? Työttömyyskorvauksen pitäisi olla vastikkeellista ja kannustavaa etsimään vakituista työtä. Joka tapauksessa vain työ pelastaa…
-
1970 vuodesta alkaen on suosittu työpaikkojen ja väestön keskittämistä taajamiin. 80-luvulla tahti vain kiihtyi. Ja on kiihtynyt edelleen. On mielenkiintoinen kysymys, mistä ihmiset hankkivat ruokansa, jos kaupoissa ei olisi mitään, tai ruoka niissä kallistuisi vaikka 100 %. Pääkaupunkiseutu on oiva esimerkki keskittämisestä. Asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin. Pienipalkkaisella ei ole varaa asua seudulla. Ilman valtion…
-
Hän syntyi kesällä 1954. Lapsuus oli rikas suuren lapsikatraan nuorimpana lapsena. Hän kävi peruskoulua lähikoulussa ja sai maalarin ammatin ammattikoulussa. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan 11 ikäinen. Äiti elätti lapsikatrasta ja vanhimmat menivät jo töihin ja naimisiin. Isän ohjaava käsi puuttui, eivätkä veljet ohjanneet häntä oikein elämään. Elettiin 1970-lukua ja pienelläkin paikkakunnalla oli tarjolla töitä…