Olen nyt ollut kolme viikkoa täällä Loviisassa. Olen tottunut kotiin ja ympäristöön. Uusia tuttuja ja kavereita ei ole ilmaantunut. Ei sen väliä, en pidä paljoa tuttavuuksista. Olen yksineläjä. Olen tottunut siihen yli 30 vuotta. Lähelle ihoa tulevat ystävät ovat kiusallisia. Erityisesti, jos he pyytävät palveluksia, tai soittavat ovikelloa aamulla viideltä. Saan nyt suunnitella itse päiväni.

Talvi pitää pintansa. Tosin täällä meren rannalla ei ole kylmä. Lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Lunta tulee lisää. Odotan innolla kevättä. Pääsisin tutustumaan ympäristöön laajemmin. Nyt en tunne tietä vielä kuin keskustaan ja kauppoihin. Kesän tullen tutustun lähikaupunkeihin. Ne ovat muuttuneet varmaan paljon siitä, kun lähdin Kymenlaaksosta 1995.

Sen jälkeen olen asunut Tampereella kuusi vuotta ja Valkeakoskella yli 20 vuotta. Siellä minulla oli murtomies tai oikeastaan tyttö, jolla oli avain oveen. Hän sotki tietokonetta ja anasti kolikoita. Näin jälkeen päin ajatellen minun olisi pitänyt pyytää oven lukon sarjoitusta heti, kun huomasin murtomiehen. Käynnit loppuivat, kun ovien lukot vaihdettiin. Silti ovella kävi kaikenkarvaisia kaupustelijoita.

Täällä alaovi on lukossa, ja siinä on koodilukko. Posti pääsee sisään ja lehti tulee. Ei ole turhia häiriöitä. Asunto on hyvä. Siinä on oma sauna, ja parkkipaikka oli valmiiksi varattu. Kaikki sujuu leikiten. Muutto oli hyvä tilaisuus heittää turhaa romua pois ja muuttaa rutiineja tapoja. Ihmisen pitäisi muuttaa useammin. Se toisi uusia terveitä tapoja.