Hesari kirjoitti viime lauantaina Puolustusvoimien salaisesta Viestintäkeskuksesta. Se julkaisi otteita salaisiksi tai erittäin salaisiksi luokitelluista papereista. Jälkeenpäin päätoimittaja vetosi sananvapauteen. Ei tuollaista saa tehdä. Eivät tiedusteluasiat kuulu sananvapauden piiriin. Jo itsesuojeluvaiston pitäisi sanoa, mitä saa tuoda julkisuuteen ja mitä ei. Jos näkee leiman erittäin salainen, paperia ei pitäisi edes lukea.

Toimittaja yritti tuhota tietokoneen kovalevyä, jossa salaiset paperit olivat. Tietokone syttyi tuleen ja tarvittiin palokunta. Poliisi tuli tutkimaan paloa. Silloin selvisi, mitä toimittaja oli tekemässä ja mitä mahdollisesti kovalevyllä oli. Ellei toimittaja olisi syyllinen, hänellä ei olisi ollut syytä ryhtyä moisiin toimenpiteisiin. Asia pitää tutkia oikeudessa ja syyllisiä rangaista.

Toimittaja on tuomittava sakkoon tai vankeuteen salaisten tietojen julkaisemisesta ja on selvitettävä, missä vuoto on ollut. Päätoimittaja on erotettava, ellei hän itse älyä erota. Tiedustelua koskevaa materiaalia ei saa koskaan julkaista. Sananvapaus loppuu siinä, missä nähdään salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja. Ei siihen voi vedota. Rajansa kaikella. Lähdesuojakin pitää rikkoa tällaisessa tapauksessa.

Ellei laista löydy kohtaa, jonka perusteella syyte voidaan nostaa, pitää käyttää tuomarin harkintaa. Joka tapauksessa asian osaisia pitää rangaista. Jo toimittajan tekoset valaisevat, että hän tiesi ryhtyneensä rangaistavaan tekoon. Päätoimittajan itsesuojeluvaiston olisi pitänyt sanoa, että ollaan lain toisella puolella. On hiuskarvan varassa, etteikö pidä nostaa syytettä ylimmässä oikeusasteessa.