Eivät työmarkkinat ole yksipuoliset, vaan osapuolia on kolme. Työntekijät, työnantajat ja valtiovalta. Tämä ns. kolmikanta tekee päätökset. On sillä lailla, ettei maamme talouselämä porskuta vain yhteen suuntaan, kuten työntekijät tuntuvat ajattelevan. Joskus on otettava askel jos toinenkin taakse päin. Saavutetuista eduista ei voi pitää kiinni. Sellaisia ei yksinkertaisesti ole. Talouspyörä pyörii molempiin suuntiin.

Nyt kun on tullut takapakkia vuodesta 2008 saakka, on aika myöntää, että eduista on tingittävä. Maamme makaa kyljellään niin kauan kuin talous ei ole kunnossa. Se taas riippuu kilpailukyvystä. Se on saatava kuntoon. Olen ehdottanut näillä sivuilla jo aiemmin sisäistä devalvaatiota. Mitä pidemmälle edetään, sitä suuremmaksi muodostuu loikka. Enää ei nollasopimuksilla saavuteta toisia maita.

Saksa ja Ruotsi ovat karanneet meiltä edelle meidän jahkaillessamme. Saamme tehdä kymmenen vuotta nollasopimuksia, emmekä ole kuin tasalla. Kertarysäys olisi parempi kuin ainainen kitinä. Se vaatisi kolmikantaisen sopimisen. Lasketaan kerralla elintasoa, kuten tehtiin markka-aikaan devalvaatioilla. Ei silloin kukaan pannut hanttiin, kun valtiovalta korjasi kursseja, ja hyvin meni.

Miksi se on nyt niin vaikeaa peruuttaa? Ikään kuin olisi jotain sovittu ja kiveen hakattu. Ei täällä maan päällä ole mitään kiveen hakattua. Kaikki lait ovat vain ihmisten välisiä sopimuksia, ja ne ovat muutettavissa. Mitä pysyvää täällä muka on? No muutos tietysti. Mutta kaikki muu on muuttuvaa. Sopimuksia voidaan repiä, ja muuttaa. Sopimuksia voidaan lakkauttaa. Jopa yksipuolisesti. Se siitä pysyvyydestä.