Pitkäaikaistyöttömiä ajetaan töihin. Useimmat kaiketi ovatkin hakemassa töitä kaiken aikaa, mutta kun pakotetaan töihin ja vieläpä naurettavalla korvauksella. 9 euroa/päivä, on pikemminkin pilkan tekoa kuin palkan maksua. Jos korvaus olisi 9 euroa/tunti, sen voisi hyväksyä. Tietty, saahan työtön työttömyyskorvauksen, mutta sen saavat nekin, joille ei ole osoittaa töitä. Sitten vielä pitäisi työllistää maahanmuuttajista ne, jotka saavat oleskeluluvan.
Työvoimaviranomaisten rooli tässä kummastuttaa. He ovat vain kumileimasimia, jotka hyväksyvät ihmisen työttömäksi. En ole tavannut ketään, joka olisi sanonut saaneensa töitä työnvälityksestä. Työnvälitys on karannut työttömän ja työnantajan väliseksi bisnekseksi. Nykyään nuoret hakevat töitä somesta. CV:t kirjoitetaan sen kautta. Jää vain ihmettelemään, mikä rooli on työvoimaviranomaisella.
Laittomat pakolaisten välittäjät ovat luoneet ruusuisen kuvan Suomesta pakolaisia vastaanottavana maana. Heidän mukaansa täältä saa helposti turvapaikan ja töitä on tarjolla. Tammikuun pakkasista ei puhuta mitään. Sääliksi kävi, kun näki kesällä ja syksyllä sandaalijalkaiset ja polvihousuiset tulijat. Tulijoilla ei ollut taatusti mitään hajua Suomen säästä ja sen muutoksista. Ei sen paremmin ollut salakuljettajillakaan tietoa.
Ei silti, tämä tammikuinen sää auttaa pakolaisten kotiutumisessa. Kuka nyt vapaaehtoisesti jäisi tänne paleltumaan. Mutta mistä sitten töitä maahanmuuttajille, kun kieltä ja kulttuuria on opittu sen verran, että ollaan valmiita töihin? Tarjolla on matalapalkkatöitä. Parempi tie olisi ensin koulutus ja sitten työ, jossa voisi hyödyntää omaa kielitaitoa. Jo aikaisemmin maahan tulleissa ja tänne jääneissä on hyviä esimerkkejä kotoutuneista ja kouluttautuneista henkilöistä.
Jätä kommentti