Viime aikoina ei ole saatu päätöksiä muista asioista kuin sotesta. Ehkä se olikin suurempi vääntö, kuin hallitusta muodostettaessa oletettiin. Ainakin vaikutti sille, että olisi tulossa hallituskriisi. Mutta onnelliseen satamaan siinäkin päädyttiin, vaikka oppositio ei olekaan tyytyväinen. Yksityistäminen hiertää, jota Kokoomus ajoi. Ei siis hallitusta, ettei eripuraa.
Mutta työstä se kaikki lähtee. Täällä ei olisi kapulaa kapulan päällä, ellei olisi työtä ja sen tekijöitä. Työstä syntyy ruoka, työstä syntyvät rakennukset, tiet, rautatiet ja kaikki meidän ympäristö. Ilman työtä ei olisi kuin järvet ja kalliot ja metsät. Ei olisi ihmistä muokkaamaan maisemaa. Ihmisestä kaikki lähtee, ja ihmisen työstä. Nykymaailmassa kun on raha, työstä pitää maksaa, että työmies saisi voita leivälle.
Raha onkin vekkuli asia, sitä ei hallitse kukaan. Raha hakeutuu rahan luo, sanotaan. Se voikin pitää paikkansa, koska meillä on niin paljon köyhyyttä. Raha on arvon mitta, vai onko? Onko luontoarvo mitattavissa rahassa, tai ihmisen menestys? Eivät ole. Ei raha käy kaiken mitaksi. Ihmisen vapaa-aika ei ole mitattavissa rahassa. Eikä eläkeläisen vapaaehtoistyö.
Ellei työstä maksettaisi oikeaa palkkaa, ei meillä olisi kuin turvemajat, kalastus ja metsästys. Kehityksen pitää kehittyä, mutta nyt kaivataan todellista elintasoloikkaa. Todellista kannattuvuus loikkaa yritti hallituksemme, mutta miten kävikään? SAK sanoi ei. Mutta takuulla SAK:nkin on nieltävä tämä myrkky. Ei auta kuin sisäinen devalvaatio hitaasti tai nopeasti. Eurooppa ja maailma ei anna periksi.
Jätä kommentti