Niin sitten kävi, että Syriza voitti vaalit. Se ei kuitenkaan saanut enemmistöä parlamentissa. Tarvittiin apupuolue hallituksen muodostamiseen joka kävi niin liukkaasti, että siitä oli varmasti sovittu etukäteen. Nyt on vaalilupausten lunastamisen aika. Siinä onkin tekemistä, sillä Kreikalla ei ole varaa luopua apuohjelmasta. Ensi kesäkuussa lankeaa seuraava maksuerä. Suomi on lainannut noin 7 miljardia euroa.

Kuten pääministerimme Stubb sanoi, olemme valmiita keskustelemaan laina-ohjelmasta, mutta emme anna anteeksi lainoja. Ne on maksettava joskus. Jo nyt lyhennyksiä on lykätty vuosia. Toisaalta kaikkien etu on, että Kreikan talous kohenee ja alkaa tuottaa. Sitä samaa soisi tapahtuvan muissakin Euroopan maissa. Tarvitsemme kipeästi talouskasvua. Vain kasvulla pääsemme nykyisestä lamasta.

Suomen tilanne on se, ettei kurjuutta kummempaa ole jaossa. Elimme 2000-luvun alussa yli varojemme luottaen siihen, että talouskasvu tulee ja pelastaa meidät. Nykytalous ei vain kulje entiseen malliin. Ei ole mahdollista saada devalvaatioruisketta. Samaan aikaan maailman talous laahasi matalasuhdanteessa, ja tekee sitä edelleen. Meillä on valittavana kaksi tietä. Joko kirpaiseva kuuri, tai hitaan talouspolitiikan tie.

Kirpaiseva kuuri tarkoittaisi sisäistä devalvaatiota ja uutta alkua. Sekään ei ole ongelmaton. Toinen, valittu tie on hitaan talouden tie. Meidän on pidettävä talous melkein nollassa useita vuosia. Niin kauan, että kilpailijamaat ajavat ohitse. EKP:n elvyttävä panos ja öljyn hinnan alhaisuus auttavat tässä. Euron kurssi on laskenut alas, ja se helpottaa kauppaa. Kuitenkin teollisuuden on etsittävä uusia markkina-alueita Kauko-Idästä ja Afrikasta, joissa kasvu jatkuu.